Pappilanhätävara

Vihdoinkin pääsimme hiukan kiertelemään Espanjaa. Suuntasimme matkailuauton keulan kohti Euroopan eteläisintä kaupunkia Tarifaa, ohitimme Gibraltarin vain vilkaisulla - olemme siellä pistäytyneet jo monta  kertaa - ja illan suussa saavuimme pienehköön Tarifaan. Oikein mukava, rauhallinen pikkukaupunki, josta näky Afrikan manner ja Marokko hyvin. Tarifan keskiaikainen  vanha kaupunki  ja vilkas satama sekä kapea niemi, jonka toisella puolella lainehtii Välimeri ja toisella Atlantin valtameri, niitä kierrellessä päivä kului nopeasti. Olisihan tuolla viihtynyt pitempäänkin, mutta eteenpäin teki elävän mieli. Seuraava kohde olisi ollut Cadiz, mutta pimeän laskeutuessa yövyimme jo ennen Cadizia isohkon valtatien varrella ja  aamun ruuhkasta päätimme hakeutua väljemmille reiteille. Iltapäivällä löysimme itsemme El Puerto de Santa Marian kaupungin vanhasta keskustasta, jossa kadut kapenevat kapenemistaan. Isohkolla  matkailuautolla niillä ajelu ei juuri kuskia nauratta...

Tänään Pitkäperjantaina 2022 istun aurinkoisella terassilla varjossa, sillä vasen silmäni mustuu  parhaillaan ja turpoaa umpeen. Ei, ei, ei kukaan ole pahoinpidellyt minua, ei rakas aviopuolisoni eikä kukaan muukaan ihminen, vaan  pari päivää sitten otsaani puhjennut vyöruusu ponnistelee viimeisillään! Onneksi tajusin nopeasti, mistä on kysymys, pääsin lääkäriin ja  sain tehokkaan viruslääkkeen vaivaani. Tahdon muistaa pitkäperjantain, syntini anteeksi minäkin sain....niin, ristillä on minun ja koko maailman synti sovitettu ja anteeksiannettu, mutta maan päällä taistelu on vielä kesken; synnin seurauksena sairaudet ja kuolema kamppailevat vielä herruudesta. Jeesus voitti paholaisen Golgatalla, se voitto on kerran myös meidän, silloin kun siirrymme iankaikkiseen elämään. Pääsiäinen on ihan kohta edessä, mekin pääsemme aikanaan sairauksista!  Pitkäperjantain englanninkielinen nimitys on mielestäni hieno: Good Friday eli Hyvä perjantai, sillä se kertoo siitä hyvästä, mi...

Tulihan tuokin virstanpylväs ohitettua; 75 vuotta elämänmatkaa! Monenlaisin miettein... Ensin ihmetys , että pääsin tähän asti, ja samalla, miten pian se sittenkin tapahtui! Siitäkin huolimatta, että jo pitkään olen epäillyt koskaan saavuttavani tätä ikää. ”Kun kaikki sukumme naiset ovat kuolleet alle kuusikymppisenä”, näin äidilläni oli tapana sanoa. Näköjään ei sääntöä ilman poikkeusta! No, minä uskon taivaallisen Isäni kuljettavan minua juuri niin pitkälle kuin Hän näkee parhaaksi. Ja niin on hyvä! Sitten kiitollisuus eletyistä vuosista ja ihmeellisestä johdatuksesta elämässäni, hyvästä puolisosta ja jälkikasvusta, viidestä tyttärestä ja 11 lapsenlapsesta, tulevista sukupolvista puhumattakaan. Ystävistä, työtovereista ja matkan varrella tapaamistani lähimmäisistä. Jokainen heistä on jättänyt jäljen muistini ja sydämeeni Eläkeikä , josta olen saanut nauttia jo 15 vuotta. Edelliset sukupolvet evät tätä ylellisyyttä juuri saaneet kokea, harva saavutti eläkeikää ainakaan niin terveenä,...

 Alkuopetuksessa yksi lasten suosima laulu oli:  Ystävyys on yhteistä työtä, kumpikin antaa ja saa... Ystävät ovat yksi suurimpia lahjoja elämässä, lahja jota on myös hoidettava. Usein tajuamme sen vasta, kun on myöhäistä, kun ystävä on poissa, lopullisesti. Saimme juuri suruviestin yhden ystävän yllättävästä poisnukkumisesta. Sikäli yllättävästä, että näennäisesti  täysin terve alle seitsemänkymppinen  mies menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen. Viimeksi tavatessamme vielä suunniteltiin loppukevättä ja kesää... Emme todellakaan tiedä seuraavasta päivästä, emme edes seuraavasta hetkestä, milloin lähtökutsu kohdallemme saapuu. Siksi olisi niin tärkeää, että itse olisimme valmiita siirtymään tuon viimeisen rajan yli pyhän Jumalan kasvojen eteen. Tärkeää olisi myös pitää suhteet ystäviin kunnossa, mikä tahansa kohtaaminen kun voi olla se  viimeinen. Ystävyys on yhteistä työtä, siinä kumpikin antaa ja saa, ilossa ja surussa!  Ilossa antaminen ja vastaanottamin...

 Sytytän kynttilän äidilleni, hänellä olisi huhtikuun 2. pnä syntymäpäivä, mutta hän siirtyi ajan rajan taakse jo vuosikymmeniä sitten. Kiitän äidistäni laulaen: ”kiitos sä Luojani armollinen, kun annoit sa kodin hyvän, soit äidin niin hellän ja herttaisen...” Äidillä oli tapana sanoa, etteivät sukumme naiset saavuta 60 vuoden ikää, hänellä itsellään oli koko ikänsä korkea verenpaine, perintöä edellisiltä sukupolvilta, mutta hän eli kuitenkin hiukan yli kuusikymppiseksi, Miten nopeasti aika kuuluukaan! Kun lähestyin  tuota 60 merkkipaalua, mietin itsekseni, että mitenköhän minun mahtaa käydä, onko äiti kohdallani oikeassa. Ei ollut, kiitos kuuluu kyllä osittain nykyaikaiselle lääketieteelle, mutta ennen kaikkea taivaalliselle Isälle, joka tietää jokaisen askeleemmekin. Tosiasiassa elän jatkoajalla, niinkuin monet ikätoverini. 25 vuotta sitten kävin jo taivaan portilla koputtelemassa, mutta minut palautettiin vielä tähän maalliseen elämään.  Muutaman päivän  päästä oh...