Ystävyys on yhteistä työtä...

 Alkuopetuksessa yksi lasten suosima laulu oli:  Ystävyys on yhteistä työtä, kumpikin antaa ja saa...

Ystävät ovat yksi suurimpia lahjoja elämässä, lahja jota on myös hoidettava. Usein tajuamme sen vasta, kun on myöhäistä, kun ystävä on poissa, lopullisesti.

Saimme juuri suruviestin yhden ystävän yllättävästä poisnukkumisesta. Sikäli yllättävästä, että näennäisesti  täysin terve alle seitsemänkymppinen  mies menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen. Viimeksi tavatessamme vielä suunniteltiin loppukevättä ja kesää...

Emme todellakaan tiedä seuraavasta päivästä, emme edes seuraavasta hetkestä, milloin lähtökutsu kohdallemme saapuu. Siksi olisi niin tärkeää, että itse olisimme valmiita siirtymään tuon viimeisen rajan yli pyhän Jumalan kasvojen eteen. Tärkeää olisi myös pitää suhteet ystäviin kunnossa, mikä tahansa kohtaaminen kun voi olla se  viimeinen.

Ystävyys on yhteistä työtä, siinä kumpikin antaa ja saa, ilossa ja surussa! 

Ilossa antaminen ja vastaanottaminen on helpompaa, surussa usein vaikeaa. Surussa riittää, kun saa nojata ystävän olkapäähän tai saa sanattoman halauksen ystävältä.

Tänään haluaisin halata jokaista ystävääni ja sanoa:”Kiitos, että olet...”