Virstanpylväitä

Tulihan tuokin virstanpylväs ohitettua; 75 vuotta elämänmatkaa! Monenlaisin miettein...

Ensin ihmetys, että pääsin tähän asti, ja samalla, miten pian se sittenkin tapahtui! Siitäkin huolimatta, että jo pitkään olen epäillyt koskaan saavuttavani tätä ikää. ”Kun kaikki sukumme naiset ovat kuolleet alle kuusikymppisenä”, näin äidilläni oli tapana sanoa. Näköjään ei sääntöä ilman poikkeusta! No, minä uskon taivaallisen Isäni kuljettavan minua juuri niin pitkälle kuin Hän näkee parhaaksi. Ja niin on hyvä!

Sitten kiitollisuus eletyistä vuosista ja ihmeellisestä johdatuksesta elämässäni, hyvästä puolisosta ja jälkikasvusta, viidestä tyttärestä ja 11 lapsenlapsesta, tulevista sukupolvista puhumattakaan. Ystävistä, työtovereista ja matkan varrella tapaamistani lähimmäisistä. Jokainen heistä on jättänyt jäljen muistini ja sydämeeni

Eläkeikä, josta olen saanut nauttia jo 15 vuotta. Edelliset sukupolvet evät tätä ylellisyyttä juuri saaneet kokea, harva saavutti eläkeikää ainakaan niin terveenä, että saattoi siitä nauttia. Haluaisin käyttää tämän kauden elämästäni, en vain olemiseen ja nauttimiseen, vaan niin että siitä on jotain hyötyä kohtaamilleni ihmisille.

Terveys, tärkeä hyvänlaatuisen elämän edellytys, sitäkin on suotu. Viisikymppisenä kävin taivaan portilla kolkuttelemassa, mutta pyhä Pietari palautti minut maan pinnalle tuumaten , että vielä on rouvalla paljon tekemistä siellä kotikonnuilla ja kauempanakin. Onneksi on terveyttä ja voimia riittänyt.

Tulevaisuus on suuri kysymysmerkki, huomisesta kukaan ei tiedä, mutta Martti Lutherin sanoja lainatakseni: ”Vaikka maailman loppu tulisi huomenna, tänään istutan omenapuun”. Parhaillaan olemme Espanjassa, Mijaksen mökillämme ja ainakin kukkasia olen näinä päivinä sateiden jälkeen istuttanut. Vielä tärkeämpää on toisenlainen istutustyö, kertominen tavalla ja toisella Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä, niin että Jeesus Kristus saisi tulla jokaisen kohtaamani ihmisen vapahtajaksi. Sillä ilman Häntä viimeisen rajan yli taivaan kotiin on mahdotonta mennä.