Perintöjä...

 Sytytän kynttilän äidilleni, hänellä olisi huhtikuun 2. pnä syntymäpäivä, mutta hän siirtyi ajan rajan taakse jo vuosikymmeniä sitten.

Kiitän äidistäni laulaen: ”kiitos sä Luojani armollinen, kun annoit sa kodin hyvän, soit äidin niin hellän ja herttaisen...”

Äidillä oli tapana sanoa, etteivät sukumme naiset saavuta 60 vuoden ikää, hänellä itsellään oli koko ikänsä korkea verenpaine, perintöä edellisiltä sukupolvilta, mutta hän eli kuitenkin hiukan yli kuusikymppiseksi,

Miten nopeasti aika kuuluukaan! Kun lähestyin  tuota 60 merkkipaalua, mietin itsekseni, että mitenköhän minun mahtaa käydä, onko äiti kohdallani oikeassa. Ei ollut, kiitos kuuluu kyllä osittain nykyaikaiselle lääketieteelle, mutta ennen kaikkea taivaalliselle Isälle, joka tietää jokaisen askeleemmekin.

Tosiasiassa elän jatkoajalla, niinkuin monet ikätoverini. 25 vuotta sitten kävin jo taivaan portilla koputtelemassa, mutta minut palautettiin vielä tähän maalliseen elämään.  Muutaman päivän  päästä ohitan 75 v paalun, jos Herra sen suo.

Hyvin usein nykyään muistelen menneitä. Kiitän taivaallista Isää siitä, että Hän avasi minulle rippikoulun aikana aivan uuden, rikkaan elämän, otti minut vastaan ja saan edelleen kulkea Hänen lapsenaan  ja johdatuksessaan. Sitä 14-vuotiaana otettua askelta ei ole koskaan tarvinnut katua!

Olen saanut uskomattoman hyvän ja rikkaan elämän, ihanan aviomiehen, lapset ja lastenlapset ja paljon hyviä ystäviä sekä iankaikkisen kodin taivaassa tämän elämän jälkeen. Perintönä olen ja saanut vastaanottaa taivaan kansalaisuuden!  Mitä muuta ihminen enää voisi itselleen toivoa!

”Oi, kiitos sa Luojani armollinen joka hetkestä, jonka ma elin...!”